Alvar Aalto



Alvar Aalto (1898-1976) tunnetaan tänään yhtenä modernin arkkitehtuurin suurimpina mestareina. Pitkän ja tuottoisan uransa aikana Aalto suunnitteli laajamittaisesti monta eri julkista rakennusta: kaupungintaloista teattereihin, kirkkoihin, kirjastoihin ja yliopistoihin.

Aallon arkkitehtuuri on hyvin suomalaista. Se on lämpimän humanistista ja vahvan individualistista. Aallon rakennukset saavat erityislaatuisen estetiikkansa dynaamisesta suhteestaan luonnolliseen ympäristöönsä, inhimillisestä mittakaavastaan, erinomaisesti toteutetuista yksityiskohdistaan, uniikista materiaalikäsittelystään ja nerokkaasta tavasta käyttää valoa.

Alvar Aalto aloitti huonekalujen suunnittelun luonnollisena ja tärkeänä jatkumona arkkitehtoniselle ajattelulleen. Hän suunnitteli ensimmäiset modernia tyyliä edustavat huonekalunsa vuosina 1931-32 Paimion tuberkuloosiparantolaan, josta tuli hänen kansainvälinen läpimurtonsa. Artek perustettiin vuonna 1935 markkinoimaan ja myymään Alvar Aallon huonekaluja, valaisimia ja tekstiilejä, erityisesti kansainvälisille markkinoille, minne Artek fokusoi toimintansa jo yrityksen alkuvaiheissa.

Muotojen ja linjojen innovaatio teki Aallosta tärkeän nimen myös muotoilun historiassa. Itse asiassa Aalto saavutti manner-Euroopassa ensin mainetta huonekalumuotoilijana, ja vasta sitten arkkitehtina. Hänen antinsa kalustemuotoilulle oli jo itsessään yksi hänen tärkeimmistä saavutuksistaan. Kalustemuotoilu loikin perustan monelle hänen arkkitehtoniselle idealleen. Alvar Aallon huonekalut ja valaisimet muodostavat Artekin valikoiman perustan.





Klikkaa tästä ladataksesi Alvar Aallon huonekalu kronologia pdf